Matkalla
ammatilliseksi opettajaksi on hyvä pysähtyä miettimään mitä oppiminen
oikeastaan on? Mitä minä yritän saada aikaiseksi toimiessani luokan kanssa?
Miksi on opettajia? Miten opitaan? Ja mitä opitaan? Mitä oppiminen on?
Oppiminen on
mielestäni asian omaksumista. Asia on opittu todella hyvin mikäli asiaa osaa
hyödyntää ja käytännössä käyttää. Tällä ajatuksella erottaa oppimisen ja ulkoa
opettelun. Ulkoa muistiin päntätty asia unohtuu herkästi eikä sitä nimenomaan
osaa hyödyntää, ottaa käytäntöön.
Toinen
opetussessiomme käsittelee oppimiskäsityksiä. Oppimiskäsityksiin perehtyminen
oli mukavaa. Nyökkäilin, ihmettelin ja pyörittelin päätäni. Aivan, juuri näin,
ihanko totta, eikä… Ai tätä menetelmää hän käytti ja tuota hän. Huomasin myös
ihmetteleväni mikseivät kaikki käyttäneet jotain tiettyä toimintatapaa ja
hämmästeleväni miksi joku saattoi ajatella noin tiukan käsityksen mukaan.
Reflektoin oppimiskäsityksiä luonnollisesti itseeni – miten minä opin
parhaiten.
Mielestäni
ei voi sanoa yhtä tiettyä tapaa miten ihminen oppii parhaiten. Me olemme kaikki
yksilöitä ja opimme omalla tavallamme. Tämä aiheuttaakin nykykouluissa
eriarvoistumista ja ehkä jopa vääriä diagnooseja oppijan oppimiskyvyistä.
Kaikille ei sovi diasarjojen katsominen ja opettajan puheen kuuntelu. Toisille
ei sovi muistiinpanojen kirjoittaminen tai käsillä tekeminen. Joku taas oppii
mitä parhaiten saven valuuta upottamalla kädet saveen, toiselle voi riittää
kuvien katselu aiheesta. Tärkeintä onkin mielestäni löytää itselle parhaiten
soveltuva oppimistapa.
Aikuisopiskelijalle
olisikin hyödyllistä aluksi antaa tehtävä: pohdi miten opit itse parhaiten. Hän
osaa jäsentää omia tarpeitaan ja kykyjään. Ja kehtaa myös tunnustaa –
pelkäämättä siis tyhmäksi leimaantumista – ettei saa kahden tunnin ”puhuva pää”
–luennosta mitään irti. Tämän pohdinnan jälkeen aikuisopiskelija sitten loisi
itselleen HOPS:n (henkilökohtaisen opintosuunnitelman). Uskon yksilöllisyyteen
ja tehokkaimpaan tulosten saavuttamiseen sitä kautta. Tätä pohdintaa aion
käyttää siinä vaiheessa, kun itse pääsen toteuttamaan opettajan työtä.
Olen
ajatellut itse soveltuvani työkokemukseni pohjalta esimiestyön tai
työyhteisötaitojen ammatilliseksi opettajaksi. Myös esiintymistaito sekä
mahdollisesti ruoan ja juoman yhdistämisen kurssit olisivat omiaan minun
taidoille. Ajattelisin, että näitä ”aineita” voisi opettaa käytännön kautta
sekä kognitiivisen oppimiskäsitystä käyttäen. Hyödynnetään kokemuspohjaista
tietoa, muistin syövereistä kaivetaan koettuja asioita ja niiden pohjalta
rakennetaan ratkaisu esimerkiksi erinomaiselle esimiestyölle. Esimiestyössä ja
työyhteisössä toimimisessa on erittäin tärkeää osata arvioida omaa tekemistään
ja kehittää sitä – miksi ei siis opiskella noita asioita sen ajatusmallin
kautta. Kognitiivisen oppimisnäkemyksen mukaan ihminen oppii käytännön
tekemisessä ja myöskin ryhmätyöskentelyssä. Esiintymistaitoa opettaisin ehdottomasti
myös käytännön toiminnalla – näkisin ettei esiintyjäksi voi oppia lukemalla
teorioita kirjoista. Ryhmätyöskentelyä on viime vuosikymmeninä käytetty paljon
niin aikuisopiskelussa kuin muussakin opiskelussa. Kognitiiviseen
oppimiskäsitykseen näin alkuvaiheessa ihastuneena näkisin nykyajalle jopa
tarpeellisena ryhmätöiden tekemisen. Ihmiset omaksuisivat yhteisöllisyyttä ja
ratkaisisivat asioita ryhmässä, yhdessä etsien oikeaa suuntaa. Tämä opettaisi
myös kompromissien käyttämiseen, sitä kautta joustavuuteen ja yhdessä
toimimiseen. Olenkin todella tyytyväinen, että me ammatillisiksi opettajiksi
opiskelevat toimimme ryhmissä jo heti ensi hetkestä alkaen!
Miksi joku
oppii ja toinen ei? Olemme Jussin kanssa lukeneet molemmat saman oppikirjan,
tentissä Jussi kiskaisee kympin ja minä seiskan. Miksi Jussi oppi ja minä en?
Vaikka puitteet kaikille olisivat samat: kirja, aikataulu, aika – lopputulos voi
olla hyvin erilainen. Minä ajattelisin, että Jussilla oli motivaatio oppia
tenttimme aihe ja hänelle sopi tenttiin opiskeleminen lukemalla kirja. Minä en
ehkä oppinut, koska minulta saattoi puuttua motivaatio oppia eikä lukeminen
ollut minulle se parhaiten soveltuva oppimistapa.
Avain
oppimiseen on itsensä tunteminen. Teen itselleni palveluksen. Perehdyn itseeni,
mietin mikä on keinoni oppia, miten sisäistän asiat parhaita ja etsin mahdollisuuden
toimia sen mukaan.
Oppiminen on
itsensä tuntemista.